maanantai 10. heinäkuuta 2017

Taistelut Ilajanjärvellä 26.7. - 30.7. 1944

Ilomantsin taistelun aattopäivät ovat jääneet historian varjoihin. Niillä oli kenraalimajuri Raappanan operaation kannalta kriitinen merkitys. RajaJP 3 ja ErJP 6 estivät 26.7. - 30.7.1944 välisissä taisteluissa kahden vihollisrykmentin murtoyritykset Ilajanjärven pohjoispään - Hattuvaaran suunnalla ja Ilajanjärven - Luovejärven kannaksella.


(Kallioniemen - Hattuvaaran välillä oli tykistön tulenjohtopaikka. Nyt siinä on taistelujen muistomerkki.)



Heinäkuun 26. päivän iltana RajaJP 3 kävi järven pohjoispäässä ryhmityksensä sivustoilla jatkuvia kahakoita. JP 6 sai käskyn suojata Hattuvaarasta Kallioniemen lossille johtava tie, ja sen yksi komppania (2. Jääkärikomppania yhdellä kkpuolijoukkueella vahvistettuna) oli lähdettävä heti järvikannakselle Ilajan Ruukinpohjaan. Se alistettiin RajaJP 3:n komentajalle everstiluutnantti Yrjö Seppäselle.

JP 6 oli 1. Jääkärikomppanian päällikön ratsumestari Vaaraniemen johtamana, koska everstiluutnantti Peitsara oli lomalla Maarianhaminassa perhettään katsomassa.

(Näiltä rannoilta kulki Kallioniemen lossi, jolla hyökkäysjoukot vietiin tulevalle mottialueelle.)



2. Jääkärikomppania eteni pyörin Utrioon ja jalan järvikannakselle Ruukinpohjaan, jossa oli varmistuksessa väsyneitä vetäytyvän 21. Prikaatin miehiä. He luovuttivat iloisin mielin rintamavastuun jääkäreille. Ryhmitys oli valmis yöllä.

27.7. vihollinen oli jo Lutikkavaarassa. Raappana oli käynyt pataljoonan komentopaikalla käskyt antoi 1. Jääkärikomppanian päällikkö ratsumestari Vaaraniemi. Hän määräsi kaksi komppaniaa 2. Jääkärikomppanian taakse varmistukseen linjalla Ilajanjärvi - Teponlampi - Tetrisuo oleville kukkuloille.

Klo 20.15 ilmoitti RajaJP 3, että 2. Jääkärikomppania on joutunut irtautumaan vihollishyökkäyksen edessä. Olosuhteet olivat sekavat. Vaaraniemelle tuli kiire päästä järvikannakselle. Oli pimeää, kun komppaniat saapuivat Utrion maastoon, johon 2. Jääkärikomppania ainakin pääosin oli vetäytynyt. Vaaraniemi määräsi komppanian takaisin asemiinsa. Miehitys oli kunnossa aamuyöllä.

28.7. Peitsara saapui. Hän pyysi ja sai 2. Jääkärikomppaniansa takaisin ja siirsi sen reservikseen.

29.7. yön aikana käytiin Utrion eteläpuolella tulitaistelua. Jääkäreitä tuki polun suunnassa kaksi konekivääriä ja ja kranaatinheitinjoukkue ampui 127 laukausta.

Utrion taistelu

30.7. aamulla venäläiset hyökkäsivät sekä Ilajanjärven pohjois- että eteläpäässä, etelässä yhden ja pohjoisessa kahden pataljoonan voimin. RajaJP 3 veti harvan puolustuksensa kaksi kilometriä länteen Ilajanjoelle. Eteläpäässä hyökkäys kohdistui aamuisen tulivalmistelun jälkeen Utrion taloille (paikka tunnetaan kartoissa nimellä Jokivaara). Puna-armeija sai haltuunsa asemat, rakennukset ja peltoaukean. Hyökkäys pysähtyi vaaran takana olevalle purolle. Krh tuki vetäytyviä 232 kranaatilla. Krh-joukkue irtautui Utrion pellon reunasta ammuttuaan kaikki kranaattinsa. Tällöin vihollinen oli jo saavuttanut aukean itäreunan.

Taistelujen ensivaiheessa haavoittui konekiväärimiehiä ja 4. K:n II joukkueen varajohtaja, tohmajärveläinen ylikersantti Takkunen kaatui.

(3. K:n komentopaikka oli pellolla olleessa perunakuopassa. Maisema asutussa vaarassa on heinäkuussa 1944 ollut siistimpi ja hoidetumpi. Paikka on nykyisin asumaton.)

Aukean itäreuna v. 2017





Vastaiskulla oli kiire. Peitsara lähetti avuksi osia 4. K:sta ja yhden joukkueen 1. Jääkärikomppaniasta. Ratsumestari Martti Virkkusen 3. Eskadroona (HRR) saapui paikalle ja ylitti puron Utrion eteläpuolella Peitsaran määräämänä hyökkäyshetkenä klo 9.15. Yksikkö kaartoi matalsti koukaten Teponlammen eteläkärjen kautta neuvostojoukkojen sivustaan. Jääkäreiden hyökkäys oli hajanainen ja vasta 10.30 se pääsi puron yli. Mäki vallattiin sen jälkeen puolessa tunnissa, mutta kun hyökkäystä jatkettiin itään, vastus oli kovaa. Virkkunen pyysi jääkäreitä lisäämään painetta itään. Jääkäreiden varmistuslinja oli uudelleen valmis klo 16, minkä jälkeen 3. Eskadroona siirtyi Utrion länsipuolelle.

JP 6:sta kaatui aattopäivinä kaikkiaan 13 jääkäriä ja heistä kymmenen Utriossa. Haavoittuneita oli yli neljäkymmentä. Tst.Os Virkkusen tappiot kaatuneina olivat vastaavat. Tästä 30. päivästä muodostui kuitenkin Ilomantsin taistelun käännekohta. Hattuvaarassa HRR poisti vastahyökkäyksellään pohjoiseen siipeen muodostuneen uhan.

Osasto Raappanan tykistö ei tukenut taistelua, koska hyökkäysryhmitystä ei saanut paljastaa.

Kaikki oli nyt valmista Raappanan suunnittelemalle hyökkäykselle. 31.7. Tst.Os von Essen, URR ja JP 1 hyökkäsivät järvikannaksen läpi tuli-iskun saattamina. J6:n jääkärit määrättiin aluksi varmistamaan Luovejärven ja Sysmäjärven kymmenkilometrinen korpi. Se oli partioinnin ja pikkukahakoinnin aikaa. Seuraavaksi jääkärit määrättiin katkaisemaan Kuolismaan tie Piilovaarassa suuntaan, sillä 21. Prikaatin hyökkäys siellä ei edennyt. Piilovaarassa Peitsara luovutti pataljoonansa uudelle komentajalle majuri Arto Virkkuselle. Uusi komentaja joutui tutustumaan joukkoihinsa vaiheessa, jolloin kaikkein kiivaimmat Ilomantsin taistelut Piilovaarassa, Lutikkavaarassa ja Vellivaarassa olivat edessä.

Utrion taistelumaasto alkaa välittömästi muistomerkin takaa.








sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Saksalainen sotilashautausmaa - Deutscher Soldatenfriedhof

Vanhan Lahdentien kupeessa Honkanummen länsisivulla on toinen Suomen sotilashautausmaista. 15 000 Suomen rintamilla kaatunutta sotilasta haudattiin yleensä kentälle mutta osa on tuotu Vantaalle, osa Rovaniemelle. 

Vantaan varjoisassa hautalehdossa on eri-ikäisiä sotilaita. Kuvat otin kännykällä ja kirjoitan tämän sillä myös.










https://de.m.wikipedia.org/wiki/Deutscher_Soldatenfriedhof_Helsinki-Honkanummi

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Panssarimuseo - maailmanluokan museo

Panssarimuseossa on vaunuja, joita maailmassa on jäljellä vain kahdesta viiteen kappaletta ja luultavasti nekin Suomessa. Kannattaa käydä.



































perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kreikka, nuoruuteni

Heinäkuussa, joskus 1980-luvun puolivälin jälkeen, tulin Herakleioniin ensi kerran, Lämpöä oli yli neljänkymmenen varjossa ja minulla päällä flanellipaita ja pitkälahkeiset farkut. Välimeren lämpöaallosta puhuttiin Suomenkin lehdistössä. Kreikkalaisia vanhuksia kuoli, mutta Suomessa oli koko kesäkuun ollut kylmä sadekausi.

Helle väreili hiekkatien päällä. Paikalliset istuivat puiden varjossa tai aurinkovarjojen alla siestalla ja ihmettelivät hullua, joka lähti polkupyörällä vuorille ilman paitaa ja lakkia. Shortsit oli. Pienessä olkalaukussa pari kaljaa ja rasia Marlboroa.

Se hullu olin minä. Mutta vuorilla join kahvilassa jääkylmän oluen ja pelasin kylän arvostetun papin kanssa backgammonia. Iltapäivällä laskettelin mutkaisia pikkuteitä alas katsellen lähestyvää kapakoitten täyttämää rantaa ja vihreää Välimerta.

Opin Kreetassa kuuntelemaan sirtakimusiikkia. Silloin oli kaskaita. Huumaava meteli öisin. Illat syötiin hyvin ja koluttiin "mestat". Olen tanssinut Zorban tanssin useasti.

Olin päässyt armeijasta ja tehnyt hanttitöitä. Kreikassa tajusin, millainen stressi kotimaassa oli ja pääni täytti tyrmistys siitä, millainen holhous Suomessa oli päällä.

Kreikka oli ensimmäinen kohtaamiseni nuoreen Eurooppaan. Tein myöhemmin monta junamatkaa, Interail-tyyppistä, ja tapasin nuoria kaikkialta Euroopasta - ja maailmasta. Ymmärsin, että Suomessa oli jokin salainen jarru, joka menee päälle huomaamatta. Sitten sitä onkin taas puhtaasti suomalainen. En osaa tarkemmin määritellä, mikä se jarru oli, mutta se oli olemassa. Jotain samanlaista oli slaavilaisissa itäblokin maissa.

Nuoret sen tietävät. Eivät minun ikäiseni enää huomaa. Muistan tunteen, mutta en tavoita sitä. Intiaaniaika on ikiajoiksi mennyt. Ensin se oli kymmenvuotiaana ja sitten tuli toinen, rakkauden sotapolku, parikymppisenä. Kolmas vaatisi jo rohkeutta.

Thessalonikin kautta menin Ateenaan kaksi kertaa junalla. Kerran etelämpää. Olin morsiameni kanssa Brindisissä. Törmäsimme valkeakoskelaiseen kiertolaiseen, joka ehdotti matkaa Patrakseen ja sitten Kreikan etelärannikon tutkimista. Teimme sen. Kalamatassa olimme yötä ja seuraavaksi tutkimme Naphlionin ja Argosin, jossa nukuimme puiston penkeillä säästääksemme matkabudjettia.

Kolmesta Ateenan-retkestäni viimeinen oli kesänä, jolloin valmistauduin yliopiston pääsykokeisiin ensi kerran elämässäni. Olin tehnyt referaatit neljästä tieteellisestä artikkelista ja luin ohessa Milan Kunderaa. Istuin kolmena päivänä Muusien kukkulalla (Filopáppou) lukemassa koko länsieurooppalaisen sivistyksen kehto ympärilläni.

Voi Saksa ja sinun pankkimaailmasi. Mitä oletkaan tehnyt.



Toinen kukkula, jolla tapasimme käydä aina aivan illan lopussa, iltayön tunteina, oli Lykavittos. Sinne meni hissi, mutta yleensä kävelimme. Ateenassa on yläkaupunki (Akropoliin seutu), alakaupunki (aikanaan vanhan Themistokleen muurin rajaama) ja Pireus, satama. Lykavittos-kukkulan laelta öinen näkymä Ateenaan on huikea.

Lykavittos-kukkulaa kutsutaan rakastavaisten kukkulaksi. Siellä rakastavaiset kohtaavat elokuussa täydenkuun aikaan.

Viimeisestä käynnistäni on yli 25 vuotta.








tiistai 30. kesäkuuta 2015

Viapori tänään - ja vähän ennenkin



Päiväkävely Suomenlinnassa on kokemus. Lähtiessäni Kauppatorilta huomaan, että Sun Linesin lautta Tor on Katajanokan puolella laiturissa. Sillä tehtiin ja tehdään liikennettä kesät talvet ja sitä on käytetty kaupungin lautan tuuraajana, kun jäätilanne on vaikea. Kaupungin modernien lauttojen hydrauliikka ei välttämättä kestä kovaa talvea. Torissa on kaksi kansi-/konemiestä ja kuljettaja.

Tor on tehty rakentamalla vanhan tukholmalaisen satamahinaajan runkoon matkustamo ja ohjaamo.


Kesäravintola Klippan. Ny ska vi äta och dansa...


Tässä asui ainakin vielä 1990-luvulla kalastaja. Nyt näyttää hiljaiselta.


Turistit eivät suurimmaksi osaksi ymmärrä poiketa Suomenlinnan telakalle, vaikka se on mahtava. Kävelysillan jälkeen oikealle. Kannattaa. Täällä on tehty muutakin kuin merenkulun historiaa. Täällä on valmistettu lisenssillä Caudron-koneita ja Hansaa. Työnjohtajaksi tuli Ernst Schneider ja viisi saksalaista ammattimiestä. Siitä se lähti. Hansoja tehtiin 120. Pari myytiin Latviaan, loput jäivät "Ilmailuvoimille".

Rakennus B5


Täällä aina joku urhea alkaa rakentaa yksin omin käsin suurta unelmaa sillä tavalla kuin se ennen tehtiin. Jotkut selviävät loppuun asti. Tuossa näyttää olevan jo raakapuuta valittuna. Vesillelasku tapahtuu siten, että sulku avataan.


Suomenlinnan pikkuinen uimaranta. Vielä 1980-luvulla täällä oli urheilu- ja ulkoiluviraston (UUV, nykyinen Liv eli liikuntavirasto) uimavalvoja. Suomen bruttokansantuote on järkyttävän paljon enemmän kuin silloin, mutta uimavalvojaa ei ole varaa pitää. Maailma on muuttunut.



Viaporin tykkejä venäläiset käyttivät Krimin sodan aikaan. Suomen sodassa 1808-1809 niitä ei tarvittu. Ruotsin suurin sotasankari, Ruotsinsalmen meritaistelun voittaja Carl Olof Cronstedt, oli Helsingin pitäjän Puotilasta kotoisin. Hänen uransa nousi aina siihen asti, kunnes hän riitaantui Kustaa IV Aadolfin kanssa. Siirto Viaporin komendantiksi oli näpäytys. Silti Cronstedt työskenteli uutterasti linnoituksen ja saaren eteen. Venäläisiltä hän sai paljon rahaa kunnostukseen ja keisarilta 4500 riksin eläkkeen ja asua pulskasti Herttoniemen kartanossa. Näkemiin kuningas. Petturin leiman hän on saanut, mutta itse olen sitä mieltä, että Suomesta tuli valtiollinen yksikkö ja homma meni ihan oikein. Siitä alkoi tie suomalaisuuteen kansakuntana ja itsenäisyyteen.



Krimin sodan aikana 77 länsivaltojen alusta ryhmittyi Viaporin lähivesille. 9. elokuuta 1855 ne aloittivat kahden vuorokauden pommituksen. Viaporin tykit eivät kantaneet laivoihin asti. Neljä ammusvarastoa räjähti Kustaanmiekassa. Helsinkiä laivat eivät pommittaneet, joten väki kerääntyi Kaivopuiston kallioille katsomaan sotaa. Tykit vaikenivat 11.8. aamulla. Pari päviää myöhemmin laivat lähtivät pois. Siinä oli Krimin sota Helsingissä.



Kuninkaanportti on alkuperäinen pääsisäänkäynti. Se sai nimensä, kun Aadolf Fredrik tuli tarkastamaan rakennustöitä vuonna 1752. Tähän hän kiinnitti laivansa.



Jaha. Vesikko on maalattu. Tämä "U-Boot" on CV-707, ja se tehtiin osana saksalaisten salaista varustautumista eikä alun perin Suomen tarpeisin. Versilles´n rauhansopimus kielsi Saksalta sukellusveneaseen. Peiteyrityksen (hollantilainen insinööritoimisto) avulla Saksa rakenteli koemallit Suomessa ja Espanjassa. CV-707 valittiin Reichsmarinen ensimmäiseksi päätyypiksi. Suomella oli lunastusoikeus tähän koemalliin. 


Yksin liikkunut Vesikko upotti kauppa-alus Vyborgin Suursaaren luona. Neuvostohistoriassa Vyborgia vastaan hyökkää suuria määriä saksalaisia sukellusveneitä ja lentokoneita. 

Vesikko 1941


Ravintola Walhalla